Erasmus+ KA1 – ”Education for Sustainable Development” – Kreikka, Pireus ja Ateena 24.2. – 28.2.2020

Yksi Pireuksen satamista

Kestävän kehityksen ja ekososiaalisen sivistyksen asiat ovat saaneet tuulta alleen Otaviassa. Kesäkurssia suunnitellaan kovaa häkää ja kokonaista ekososiaalisen sivistyksen sulautuvaa opintokokonaisuutta myös kehitellään lukio-opintoihin. Kestävän kehityksen asiat ovat tietenkin mitä suuremmalta määrin globaaleja ( ja samaan aikaan lokaaleja, eli “glokaaleja”) haasteita, joten näin erittäin hyödylliseksi lähteä hakemaan oppia ja kontakteja kansainvälisistä ympyröistä. Tähän sain mahdollisuuden Erasmus+ KA1 koulutuksen avulla osallistumalla IDEC Training Centerin järjestämään viisipäiväiseen kurssiin “Education for Sustainable Development”, joka järjestetään Kreikan Pireuksessa, joka on siis antiikin ajoista asti ollut tärkeä Ateenan satamakaupunki.

Karnivaalikoristeita ennen paastoa
Kreikassa erilaiset merenelävät ovat perusruokaa, eikä se minua haittaa laisinkaan!
Muistomerkki kreikkalaisten kansanmurhalle turkkilaishallinnon aikana 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Ohjaajamme mukaan ”erittäin tyypillinen” nykykreikkalanien talo.
Aurinkopaneelituoleja, joissa pystyi ladata puhelimensa Pireuksen satamassa.
Merimiesten ammattiliiton lakkovaroitusmainos.

Heti matkaa suunnitellessa tuli toki tiettyjä moraalisia ongelmia vastaan, koska olen tietoisesti pyrkinyt viime vuosina välttämään lentomatkustusta, ja hieman groteskilta tuntui kieltämättä ottaa osaa kestävän kehityksen kurssiin pitkän lentomatkan takana. Kokonaisuudessaan se oli kyllä kuitenkin +/- tilastolla mitattuna hyvä valinta, sillä kuten edellä mainitsin, kestävän kehityksen haasteet ovat globaaleja, ja monista näistä seikoista on vaikea saada realistista kuvaa tai toimintaan motivoivaa kipinää ilman ensikäden kokemusta.

 

Julkisia kulkuvälineitä käyttäen siis matkasin Mikkelin Otavasta aina Kreikan Pireukseen saakka. Vaikka kreikkalaiset kutsuivatkin säätä talveksi, niin suomalaisella mittapuulla voitiin puhua loppukeväästä/alkukesästä. Heti lentokoneesta päästyäni huomasin tietenkin alueen vuoristoisuuden, joka heti toi mieleen monia käytännön ongelmia tiettyjen alueiden jätehuollolle yms. Bussimatkalla lentokentältä Pireukseen havaitsin myös alueen olevan Suomen mittapuulla hieman “ränsistynyttä”, sekä selviä puutteita jätehuollossa tietyillä alueilla. Paljon kyllä oli myös tehty “oikein”, mutta paljon oli vielä toki tehtävänä. Siitä missä määrin käytännön toteutuksen ongelmat, asenteet ja kunnallispolitiikka vaikuttavat tähän en oikein osaa vieläkään vastata. 

 

Itse kurssi alkoi maanantaina 23.2. käsiteltäviä laajempia aihealueita olivat 21-vuosisadan haasteet, kestävän kehityksen käsite, koulutus ja kestävä kehitys, periaatteet ja luonteenpiirteet, kestävän kehityksen koulutuksen metodiikka/pedagogiikka. Kurssilla tarjottiin paljon teoriaa ko. aiheista, sekä erilaisia ryhmätöitä, sekä vierailukäyntejä niihin liittyen. Teimme erilaisia tuntisuunnitelmia ja harjoituksia, mutta kurssin ohjaaja myös tutustutti meidän suureen määrään erittäin hyödyllisiä data/opetusmateriaalipankkeja ja ideoita, joita pääsen sitten kokeilemaan esimerkiksi tulevan kestävän kehityksen kesäkurssin kanssa. 

 

Tutustuimme Pireukseen toki myös itsenäisesti, mutta erityisen mieleenpainuva oli harjoitus jossa teimme yhteisökartoitusta erilaisten näkö-, haju-, tunto – ja kuuloaistimusten perusteella. Tämän kaltaista harjoitusta pystyy helposti kokeilemaan opiskelijoiden kanssa oppijaryhmään suhteutettuna. Keskusteluissa puimme globaaleja haasteita, Kreikan haasteita, sekä osallistujien lähtömaiden haasteita monelta eri kantilta. Tämä oli myös erittäin hyvä osuus kurssista, sillä osallistujia oli kohtalaisen monesta eri maasta: Portugalista, Tanskasta, Italiasta, Zambiasta/Saksasta, sekä tietenkin Suomesta. Kaikilla meillä oli samoja globaaleja haasteita, sekä tietenkin myös omia lokaaleja haasteita, joilla kuitenkin on epäsuoria vaikutuksia muihin alueisiin. Erityisesti portugalilaiset osallistujat olivat kiinnostuneita yhteistyöstä Otavia kanssa esimerkiksi Etwinning vaihdon merkeissä. Tällaiset kansainväliset kurssin ovatkin yksi hyvä tapa muodostaa näitä kv. kontakteja, sekä herättelemään ihmisiä siitä, että kestävän kehityksen ongelmiin on toki löydettävä valtioiden rajat ylittäviä ratkaisuja, koska nämä haasteet eivät rajoja kunnioita.   

 

Kurssiin kuului toki myös kulttuuriaktiviteetteja, kuten tutustumista kreikkalaiseen ruokakulttuuriin, sekä opastettu matka Ateenaan, jonka kohokohtana oli toki Akropolis kukkula. Tavallinen käyskentely Ateenan kaduilla oli myös erittäin miellyttävää. Ateena on ehkä Pireustakin enenmmän yhdistelmä “itää” ja “länttä”. Historian ja yhteiskuntaopin opettajana elämä antiikin ajan jäänteiden vieressä oli todella elävöittävä kokemus. Mieleenpainuva kokemus oli myös merikilpikonnien pelastuskeskus Archelon.

Näkymä merelle lähellä Archelonia
Kreikkalaista vieraanvaraisuutta IDEC Training Centeriltä
Archelon, merikilpikonnien pelastuskeskus
katukissat ovat erottamaton osa kreikan katukuvaa
Isokulkuekehrääjän toukka
Näkymä Akropolis-kukkulalta.
Ateenan pöllö
Parthenonia korjataan lähes lakkaamatta.
Akropolis

Kaiken kaikkiaan kurssi oli monella tapaa opettavainen kokemus, ja tästä syntyi taas yksi uusi sykäys kohti vieläkin laadukkaampaa ekososiaalisen sivistyksen opintokokonaisuutta Otaviassa, kun pääsen käyttämään oppimaani opetuksen ja kurssikokonaisuuksien suunnittelussa.  

IDEC Training Centerin ”Education for Sustainable Development” -kurssin osallistujat ja pääohjaaja.

-Lauri Ylä-Jussila-

Sisilian auringon alla

Suuntasin helmikuun puolen välin tienoilla Italian Sisiliaan Erasmus-kurssille Sicily – a chain of civilisations. Kurssilla käsiteltiin erityisen paljon kulttuurihistoriaa ja kulttuurimaantiedettä, joka toki näin kulttuurimaantieteilijän näkökulmasta oli erityisen mielenkiintoista. Lisäksi keskeistä kurssilla oli verkkolehti, jota kurssilla hyödynnettiin ja jota meidän tuli myös kurssilla opetella käyttämään ja täydentämään. Alkuperäisen kurssikuvaus vaikutti lupaavalta, mutta sen perusteella en tosin osannut lainkaan ennustaa mitä kaikkea tulisi tapahtumaan.

Matka perille helmikuussa kohtuullisella budjetilla ja sopivilla aikatauluilla (ensimmäisenä matkapäivänä oli jo yhteinen illallinen) oli aika raskas. Lahdessa piti herätä aamulla 3.00, jotta Helsingin, Amsterdamin ja Rooman lentokenttien kautta päädyin Palermoon ajoissa. Perille pääsyyn toi myös hieman lisäjännitystä lyhyet vaihtoajat ja suuri myrsky, jonka vuoksi Amsterdamistakin peruttiin useita lentoja. Minulla kävi tuuri ja ainoa vaikutus minun reissuuni oli varsin töyssyinen matka, erityisesti laskussa ja nousussa Amsterdamissa.

Meitä oli kurssilla seitsemän osallistujaa, minun lisäkseni yksi saksalainen ja viisi espanjalaista, jotka olivat kaikki samasta kaupungista ja tunsivat toisensa ennestään. Olin etukäteen jonkin verran stressaantunut kielitaidostani, mutta ryhmämme ryhmäytyi erinomaisesti ja kaikkien ryhmäläisten seurassa oli helppoa olla. Ehkä huolta helpotti myös se, että espanjalaisista osa ei osannut englantia juurikaan ja hekin pärjäsivät ihan hyvin, joskin toki paljon heidän mukanaan olleen englannin opettajan ansiosta.

20200212_103327[1]
Monte Barbaro -vuorella (Segesta)
Kurssilla oltiin liikkeellä valtaosa päivistä, tunnelma oli ihan kuin opiskeluaikoina ja olisi taas päässyt kenttäkurssille (miten kaipaankaan niitä aikoja!). Sääkin suosi: aurinkoista ja lähes 20 astetta lämmintä, välillä tuuli enemmän tai vähemmän, mutta kuin Suomen alkukesä olisi ollut kyseessä. Jonkinlainen varoitus tosin olisi voinut olla fyysisen kunnon vaatimuksista kurssikuvauksessa: kävelimme päivittäin pitkälti yli 10 kilometriä melko vauhdikkaasti, viikon aikana tuli myös esimerkiksi kiivettyä vuorelle (ja koska Elymneillä ei aikoinaan ennen ajanlaskun alkua ollut mitään asvalttiteitä, piti toki meidänkin eläytyä ja kiivetä kivikkoa pitkin puskien läpi) ja kiipeiltyä ties missä muinaisissa kivikasoissa. Minusta tämä oli ihanaa vastapainoa tietokoneen ääressä nököttämiselle, mutta osalle tämä tuotti haasteita. Mutta ei todellakaan kurssin vetäjälle, joka oli 70-vuotias!

Kiersimme kurssilla esimerkiksi Palermossa useita kirkkoja ja vierailimme markkinoilla,

20200210_160409[1]
Monrealen vanhakaupunki
kävimme myös esimerkiksi Mozian saarella, Segestassa ja Selinuntessa tutustumassa arkeologisiin alueisiin. Perehdyimme mafian vaikutukseen alueella ja vierailimme paikallisen runoilijan luona. Runoilija, Michelangelo Ballisteri, oli myös kalastaja, jolla oli oma anjovis-museo, joka oli hänen mukaansa interaktiivinen – interaktiivisuuden loi hän itse. Enpä osannut ennen kurssia odottaa päätyväni suolaamaan anjoviksia!

Olin jotenkin etukäteen onnistunut kuvittelemaan, että iltaisin kurssilla on vapaa-aikaa ja silloin ehtii levätä, käydä ruokakaupassa, kirjoittaa blogia ja hoitaa tuliaisostoksia. Tämä kuvitelma osoittautui pian aika vääräksi. Aloitimme päivät aamulla n. 8.30 ja iltaisin olimme takaisin Palermossa noin kuuden aikaan tai vähän sen jälkeen. Joka ilta oli yhteinen illallinen, jonne lähdettiin tapaamispaikalta klo 19 (tämä varmastikaan ei varsinaisesti olisi ollut pakollinen, mutta esitettiin muodossa ”sitten menemme” ja ryhmäpaine oli vahva). Sen jälkeen oli vielä iltaläksyt! Joka ilta tuli perehtyä seuraavan päivän kohteisiin ja asioihin verkkolehden artikkelien avulla. Sen lisäksi (mistä ei ollut kurssiohjelmassa mitään mainintaa) meidän piti valita artikkeleista henkilö ja valmistella monologi-esitys, joka sitten tulisi sopivassa paikassa kurssilla esittää muille osallistujille (heh heh, minä olin Mikkelin Ristiinasta kotoisin oleva Herman Liikanen, joka lähti vapaustaistelijaksi Garibaldin joukkoihin). Lisäksi käänsimme paikallisen runoilijan runon omalle kielemme (jonka pääsimme myös lausumaan tuon runoilijan luona toimittajien läsnäollessa) ja teimme maalauksen kohteesta, josta olimme ottaneet kurssilla kuvan.

20200210_152443[1]
Monreale cloister
Kurssilla oli käytössä verkkolehti, jossa oli useita Sisiliaan liittyviä artikkeleja paikoista, joissa vierailimme, aiheista, joita käsittelimme sekä henkilöistä. Meidän tuli myös itse kirjoittaa verkkolehteen ennen reissua oma esittelymme, jonka lisäksi tuli esitellä artikkelissa jokin kurssin teemaan sopiva paikka tai aihe omalta kotialueelta. Käsitin, että lisäksi on vielä myöhemmin luvassa jokin reissun jälkeinen artikkelitehtävä. Verkkolehden idea oli kiva ja kurssilla se toimi aika kivasti – seuraavan päivän asioihin sai perehtyä etukäteen sekä kerrata jälkikäteen. Teknisesti tosin se ei suurta vaikutusta tehnyt, meillä kun on Muikku ja lehti oli selvästi rajatumpi toiminnoiltaan. Lisäksi siellä oli toki rajoitettu myös sitä mitä kirjoittaja voi ylipäätään tehdä ja kurssin vetäjä hyväksyi ja sijoitti kaikki artikkelit ennen kuin ne tulivat näkyville.

Vaikka kurssilla varsinainen oma vapaa-aika oli kortilla, niin ehdin pikaisesti lauantaina aamusta piipahtaa Palermon kapusiinimunkkien katakombissa, jossa olin jo kauan halunnut vierailla. Hautaholveissa on satoja muumioita, joista vanhimmat ovat 1500-luvulta ja nuorimmat 1900-luvun alkupuolelta. Olin paikalla heti aamusta katakombin auetessa, koska missään muussa vaiheessa ei olisi ollut aikaa. Oli varsin aavemainen tunnelma kulkea yksin täydessä hiljaisuudessa maanalaisia korkeita hautakäytäviä pitkin, jossa seinustoilla vaatteisiin puetut muumiot näyttivät tuijottavan tulijaa. Pikavisiitin jälkeen olikin aika kiirehtiä Palermon oopperatalolle seuraamaan ooppera

20200215_102243[1]
Palermon oopperatalo
buffaa eli komediallista oopperaa ennen kotiinlähtöä.

Mitä kurssista sitten jäi käteen? Ennen kaikkea rohkeutta lähteä. Uusia ystäviä, kielitaidon virkistystä, lisää virtaa omaan työhön ja opetusideoita. Lopulta pidin erityisesti monologi-ideasta – ne kaikki jäivät erityisesti mieleen – ja verkkolehtikin oli monella tapaa mielekäs, juurikin opintomatkalla toimisi hienosti. Pidin lopulta myös kovasti siitä millä innolla kurssin vetäjä halusi saada meidät eläytymään aihepiireihin, siitä jäi mieleenpainuvia kokemuksia.

Johanna

Tarja ja Ulla Firenzessä

Vietämme lämmintä tammikuista viikkoa 2020 Firenzessä opiskelemassa kurssilla nimeltä Luovuuden ja innovaatioiden integrointi opetukseen. Käymme opettajamme Ilaria Barbierin kanssa läpi useita erilaisia ​​internetohjelmia, joiden avulla voimme eri tavoin elävöittää opetusta. Ilarian opetustyyli miellyttää meitä kovasti, hän käy teorian läpi havainnollisesti ja rauhallisesti, ja sen jälkeen saamme rauhassa harjoitella.

Olemme tutustuneet Facebookia muistuttavaan Edmodoon sekä Project-Based Learning – eli PBL-menetelmään https://www.pblworks.org, jonka tavoitteena on luoda oppimisesta opiskelijalle merkitykellinen kokemus. Tähän opiskelumenetelmään tutustuimme päättövaiheen lähiopiskelijoiden kanssa lukuvuonn 2018 – 2019 Steamokissa, jonka parissa vietimme monta tovia. Visual Thinking Strategy, VTS https://www.usf.edu/atle/teaching/visual-thinking-strategies.aspx , tuo opetukseen visuaalisutta uudella tavalla ja maailman tilaa kuvittaa ja mieltä mullistaa ohjelma nimeltä Gapminder https://www.gapminder.org/

Asumme ikivanhassa soluhuoneistossa Firenzen vanhassa kaupungissa melkein tuomiokirkon eli duomon vieressä, aivan lähellä Dante Alighierin kotimuseota. Hän eli keskiajalla 1265 – 1321. Kadut ovat kapeita, talot vanhoja ja ympärillä on kiviseinää riittävästi, historia elää ympärillämme.

 

Renessanssiaikaista tiedonvälitystä
20200113_101017
Majapaikkamme ikkunasta näkyi tiedonhallintajärjestelmä.
20200114_122455
Sydänkuvioinen cappuccino piristää aamun.
20200114_125930
Kotikadullamme Dante Alighierin kotimuseo
20200115_113339
Il Duomo di Firenze
Vapaa-aikaa voi viettää vaikkapa näin.
Opiskelupaikkamme sisäpiha

Lyon 14.-18.10.2019

Lensin Ranskan Lyoniin Erasmus+ -koulutukseen ja saavuin maanantaina 14.10.2019 tasan klo 8 Lyon Bleu International -kielikoulun aulaan.

Olin valinnut koulutuksen Le français pour les professeurs de français, mutta aloitimme kaikki koulun uudet opiskelijat samaan aikaan samassa paikassa. Olin ainoa valitsemani kurssin osallistuja, joten oli hienoa päästä tutustumaan myös muiden kurssien opiskelijoihin. Myös sellaisiin aloittelijoihin, joiden taitotaso on esimerkiksi A1 tai täysin aloittelija. Käytinkin tilaisuuden hyväksi ja tutustuin englantia äidinkielenään puhuviin opiskelijoihin – tottakai :) Vaikka olin ainoa ranskan kielen opettajien kurssilla, pääsin aamupäivisin C1 -tason kielitaitotunneille. Meitä oli näillä tunneilla 7 henkilöä. Oli mahtavaa opiskella pienryhmässä. Näillä tunneilla tutustuin kollegoihin Saksasta. Kurssilla meitä oli myös Kolumbiasta ja Brasiliasta. Aamupäivisin paransimme siis kielioppia, sanastoa ja muita kieleen liittyviä taitoja. Opettajamme oli erinomainen! Nathalie huomioi meidät kaikki erilaisine kulttuuritaustoinemme ja ohjasi eteenpäin jämäkästi, mutta rennosti. Ilmapiiri oli tunneilla rento ja mukava. Oli helppo puhua ja osallistua keskusteluihin. Ja tietenkin kielitaitoni parani kohisten ja kävimme läpi sellaisia kielioppiasioita, joita en ole harjoitellut vuosiin. Nautin näistä tunneista erittäin paljon! Se, mikä tuli yllätyksenä ja ihmetytti, olivat materiaalit – ne olivat jokaisella tunneilla monisteita. Emme käyttäneet mitään digitaalisia materiaaleja. Tähän olin hieman pettynyt.

Lounastunti oli ruhtinaallisesti 2 tunnin pituinen. Sen aikana kävin aurinkoisina päivinä läheisessä puistossa lounaalla. Puistossa on myös kaikille ilmainen eläintarha – mikäs sen parempaa tekemistä lounastauolle!

Iltapäivisin ohjelmassani olivat pedagogiset työpajat. Koska olin ainoa osallistuja, sain yksityistunteja. Tämä oli luksus, johon en ollut varautunut! Heti ensimmäisessä työpajassa keskustelu kääntyi nopeasti autenttisista materiaaleista Ranskan sosio-ekonomisiin haasteisiin sekä eroihin Ranskan ja Suomen koulutusjärjestelmissä. Tällaiset keskustelut ovat valtavan tärkeitä niin kielitaidon kuin pedagogiikan kehittymisessä. Sain näistä todella paljon tietoa yhteiskunnasta ja ideoita kursseille. Opettajat kaikissa työpajoissa olivat joustavia, mutta myös rautaisia ammattilaisia. Valitsin työpajoiksi autenttiset materiaalit, suullinen ilmaisu sekä kulttuuri.

Kaikkiaan kurssi oli siis hyödyllinen. Ehkä kuitenkin enemmän ranskan opiskelijan näkökulmasta kuin opettajan näkökulmasta. Sain tutustua koulun käyttämiin materiaaleihin ja oli melkoinen pettymys huomata, että he käyttävät melko vanhoja kirjoja ja monisteita materiaaleina. Toki ne toimivat eli sinänsä ei niissä mitään vikaa ole. Mutta olin odottanut jotain digitaalisempaa. Kurssiini kuului myös yksi tunti tarkkailua ja tällä tunnilla näin Kahootin ja Swayn käytössä. Pääsin onneksi keskustelemaan Lyon Bleu Internationalin pedagogisen asiantuntijan kanssa ja hän sanoi koulun olevan menossa kohti digitaalisia materiaaleja. Mutta prosessi on hidas eivätkä he ole varsinaisesti vauhdittaneetkaan asiaa. Hän myös pahoitteli kovasti, koska tiesi että Suomi on tässä edelläkävijä. Kuinka imartelevaa :)

Kurssiin kuului myös tutustuminen Lyoniin! Mikä upea kaupunki! Heti maanantaina pääsimme Janinen johdolla kävelykierrokselle. Janine on entinen opettaja, joka eläkkeellään huolehtii meistä opiskelijoista oppaan roolissa. Huominen on vielä jäljellä. Viimeiset tunnit ja vielä nautiskelua kauniista kaupungista.

Hanna Uittamo-Häyrinen

OPS-prosesseista oppimassa 28.5. – 8.6.2019

Matkan ensimmäinen osa: Kroatian opetusministeriö

Useiden vuosien OPS-hankkeiden koordinoinnin jälkeen alkaa meillä (Iida-Marialla ja Akilla) olla Suomen opsit ja niihin liittyvät prosessit aika lailla hallussa. Paljon kehitettävää näihin liittyen kun kuitenkin löytyy myös täältä meidän koto-Suomessa, päätimme lähteä tutustumaan Kroatiassa parhaillaan käynnissä olevaan innovatiiviseen ops-prosessiin.

Matkamme ensimmäinen kohde oli Zagreb, jossa olimme Kroatian opetusministeriön vieraina. Saimme hosteiltamme yksityiskohtaisen opastuksen maan ops-prosessin taustoihin, toimintatapoihin, nykytilanteeseen sekä katsauksen prosessin tuleviin askeliin. Samalla pääsimme toki käymään kiinnostavia keskusteluja ja vaihtamaan ajatuksia koulutuksen kehittämisen teemoista myös laajemmin.

Croatian Ministry of Science and Education. Iida-Marian ja Akin seurana kuvassa opetussuunnitelmaprosessin johtaja Lidija Kralj (Assistant Minister, Directorate for Support and Improvement of Education System) ja pilottikouluohjelman johtaja Helena Valečić (Advisor in the cabinet of Croatian Ministry)

 


Matkan toinen osa: pilottikouluvierailut

Kroatian ops-prosessin ehkäpä mielenkiintoisin yksittäinen piirre on pilottikoulujen hyödyntäminen. Ennen opetussuunnitelman vahvistamista, testaa sen toimivuutta yhteensä 74 pilottikoulua ympäri maan. Niinpä pakkasimme laukkumme ja suuntasimme seuraavaksi vierailemaan muutamassa näistä.

Ensimmäiset pilottikouluvierailumme kohdistuivat Zagorje Countyn alueelle, noin tunnin matkan päähän Zagrebista. Vierailimme niin suuremmassa yhtenäiskoulussa kuin pienen pienessä alle 20 oppilaan alakoulussa. Meidät otettiin vastaan avosylin – keskustelun lomassa muun muassa söimme lounasta rehtorin kansliassa (koulun kokkina toimi rehtorin vaimo), nautimme oppilaiden valmistelemista musiikkiesityksistä, tutustuimme monenlaisiin kiinnostaviin oppimistiloihin (mm. peliluokkiin) ja osallistuimme oppilaiden tekemään kouluradion haastatteluun.

Kolmas kouluvierailu suuntautui Rovinjin kaupunkiin, jossa tutustuimme High school Zvane Črnje Rovinjin kokemuksiin. Rehtori Ingrid Saun johdolla pääsimme käymään keskustelua sekä opettajien että opiskelijaryhmien kanssa. Opiskelijat yllättivät meidät positiivisesti huikealla kielitaidollaan ja aktiivisuudellaan!

Neljännen pilottikouluvierailun teimme Pulan kaupungin koulu Osnovna škola Verudaan. Rehtori Anita Mokorić Brščićin johdolla kävimme läpi opettajakunnan edustajien näkemyksiä opetussuunnitelmasta ja pilottikoulutoiminnasta.

Vierailu Kroatiaan muistutti meitä jälleen siitä, että vaikka Suomessa tehdään monin tavoin huikeaa työtä opetussuunnitelmien ja koulun kehittämisen saralla, niin tehdään monessa muussakin paikassa.  Monia samoja kysymyksiä ratkotaan eri maissa eri tavoin, samaan aikaan monissa maissa kokeillaan toimintatapoja, jotka ovat omassa kontekstissamme vielä uusia. Palasimme reissusta intoa puhkuen ja ajatukset raikastuneina!

Iida-Maria Peltomaa & Aki Luostarinen